Ansio Henri
Olen Henri Ansio 36-vuotias polku- ja ultrajuoksua vakavasti harrastava Elektroniikan DI ja perheenisä Vantaalta. Juoksemisen aloitin lukioaikaan hölkkäilemällä painonpudotus mielessä. Ensimmäinen kisa oli Paavo Nurmen puolikas 2008. Seuraavana vuonna oltiinkin sitten samassa tapahtumassa ensimmäistä kertaa koko maratonilla. Siitä se sitten lähti ja pikku hiljaa vuosittain tuli treenattua ja kisattua maratoneja enemmän.
Ensimmäinen ultramatka oli 2013 Suomi juoksun 100 km. Vuosittain tulokset paranivat ja ensimmäistä kertaa pääsin edustamaan maajoukkuetta 2013 polkujuoksun MM-kisoissa Walesissa. Tähän mennessä onkin ollut kunnia edustaa Suomea yhteensä kahdeksissa arvokisoissa sekä polku että 100 km maantiekisoissa. Parhaat tulokset on polkupuolelta MM-kisojen 4.sija Italiasta 50 km matkalta vuodelta 2017 ja maantiellä 100 km virallinen SE 6.46.16 sekä Comrades marathonin 90 km 7.sija vuodelta 2019.
Holmborg Annika
Olen 43-vuotias Pedersörelainen, joka aloitti juoksemisen 11 vuotta sitten ja kiinnostui lähes välittömästi ultrajuoksusta.
Olen keskittynyt harjoittelemaan paljon, jotta pystyisin juoksemaan pidempiä matkoja.
Minulla on ollut vaikeuksia päättää, osallistuisinko polkujuoksuun vai asfalttijuoksuun, mutta viimeisimmän harjoitteluni ja 24 tunnin maailmanmestaruuskilpailuihin osallistumiseni jälkeen olen alkanut rakastaa asfalttijuoksua niin paljon, etteivät polut enää houkuttele minua yhtä paljon kuin ennen.
Elämässäni ja harjoittelussani tapahtuneiden positiivisten muutosten myötä kehitykseni on ollut parhaimmillaan viimeisen vuoden aikana. Olen saavuttanut uuden ennätyksen 24 tunnin juoksussa, 212,387 km, josta 100 mailin välitulos on N40-sarjan SE, 15:31:11. Haluan innolla parantaa 24 tunnin tulostani entisestään, mutta tie sinne sisältää yrityksiä 12 tunnin ja 100 mailin kilpailuissa ennen sitä.
On kunnia saada edustaa Suomea ja olla osa mukavasta ultramaajoukkuesta.
Media voi ladata ja käyttää seuraavia kuvia, jos Annika liittyy aiheeseen:
annika_holmborg_1.jpg
annika_holmborg_2.jpg
annika_holmborg_3.jpg
Honkala Noora
Ensi vuonna kun täytän 30-vuotta tulee samalla kuluneeksi 10-vuotta ultrajuoksun parissa. Täysipäiväisenä urheilijana olen saanut kunnian työskennellä kohta nelisen vuotta. Kymmeneen vuoteen on mahtunut monia legendaarisia hetkiä ja oma mottoni on edelleen "Antaa tulosten puhua puolestaan". Tavoitteeni on kehittyä paremmaksi urheilijaksi.
Kilpailuistani ja ennätyksistäni pääset tarkemmin lukemaan:
noorahonkala.com
Rakkaus kestävyysurheiluun on motivoinut minua olemaan mukana kehittämässä ultrajuoksuliittoa sekä myös tuomaan lajiamme esille sen arvoisella tavalla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
On ollut hienoa nähdä kuinka ultrajuoksun asema vakiintuu koko ajan enemmän myös täällä Suomessa ja tulevaisuudessa toivon, että ammattimainen harjoittelu on mahdollista niille, joilta löytyy rahkeita tavoitella maailman kärkeä.
Jonkka Matti
Kivelä Kirsi
Olen Kirsi Kivelä, 47-vuotta ja asun Oulun seudulla Limingassa. Koulutukseltani olen Terveystieteiden tohtori ja työskentelen Terveyden ja sairaanhoidon palveluissa vastuualuepäällikkönä ja hoitotyön johtajana.
Juoksemisen aloitin aikuisiällä ja pian maratonit veivät minut mukanani. Koin olevani vahvimmillani pitemmillä matkoilla ja halusin haastaa itseäni. Ensimmäiset ultrakisat juoksin vuosina 2016-2017. Muutama vuosi meni välissä työuran ja väitöskirjan teon vuoksi, mutta kipinä jäi kytemään. Viime syksynä päätin panostaa ultrajuoksuun. En arvannut, että se veisi minut näin pitkälle. On kunnia saada kuulua maajoukkueeseen.
Ultrajuoksussa minua kiehtoo se, että voi antaa kaikkensa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Vaikka tykkään liikkua luonnossa, maantiekisat sopivat minulle paremmin. Olen tavoitteellinen juoksija, mutta ennen kaikkea nautin juoksun tuomasta vapauden tunteesta.
Merkittävimpiä saavutuksiani:
100 km 8.44.09 (SM-kulta v.2023, SE N45)
24 h 198.38 km (SM-hopea v.2023)
Maraton N35 MM-pronssi v.2015, Ranska
Lipiäinen Satu
Olen Lappeenrantalainen ratajuoksutaustainen ultrajuoksija. Kilpajuoksua on takana jo yli 20 vuotta. Vuonna 2016 syntyi päätös siirtyä perinteisemmästä kestävyysjuoksusta ultrajuoksun pariin. Parhaina suorituksinani pidän vuoden 2022 100 km MM-kilpailujen viidettä sijaa (aika 7:15), 12h maailmanennätystä (153.6 km) sekä Spartathlonin kolmossijaa.
Synnytin esikoiseni loppuvuodesta -24, ja kausi -25 meni vielä toipuessa ja paluuta tehdessä. Tulevaisuudessa tavoitteenani on nostaa tasoani juoksijana. Yksi isoimmista haasteista on valita, mihin lajeihin ja kilpailuihin tähtäin asetetaan, kun kaikki tuntuu kiinnostavalta. Toivon, että tulevat vuodet tuovat sekä ennätysparannuksia että hyviä (arvo)kilpailuita.
Juoksemisen lisäksi toimin LUT-yliopistossa energiatekniikan tutkijatohtorina. Koen, että joustava ja mielenkiintoinen toimistotyö sekä urheilu tasapainottavat hyvin toisiaan.
Media voi ladata ja käyttää seuraavia kuvia, jos Satu liittyy aiheeseen:
satu_lipiainen_1.jpg
satu_lipiainen_2.jpg
satu_lipiainen_3.jpg
Markkanen Heli
Mitä pidemmälle sen parempi.
Vielä tarpeeksi pitkälle en ole päässyt mutta uskon että sekin vielä on mahdollista vaikka ikää on kertynyt ja sitä kertyy vuosi vuodelta armottomasti lisää. Mutta en anna tämän lannistaa vaan pikemminkin se puskee minua eteenpäin.
Vuonna 2014 juoksin ensimmäisen puolimaratonin ja sille tielle jäin. Ensimmäinen maraton vuonna 2015 ja ensimmäinen 12 tunnin juoksu 2016. Yrityksiä, pettymyksiä ja onnistumisia vuoden 2014 ja nykyhetken välille mahtuu. Ja kokeiluja. Muutama vuosi vierähtikin triathlonin parissa ja näiden parin vuoden aikana pyöräilystä tulikin tärkeä ja iso osa elämää. Tämän vuoksi pyöräily on kesät talvet osana treeniohjelmaa. Ja parastahan pyöräilyssä on että pyörällä todellakin pääsee pitkälle. Ja jopa siitä ihanan kamalasta uinnista olen oppinut nauttimaan. Ja tietysti lumien tultua hiihto on se juttu. Suksillakin voi suksia kauas. Mutta juoksua mikään ei voita.
Pidän siis itseäni ultraliikkujana ja ultrajuoksijana. Toivottavasti pystyn juoksentelemaan ja liikuskelemaan vielä pitkään ja pitkälle.
On iso kunnia olla mukana Suomen maajoukkueessa kaikkien huipputyyppien ja huippujuoksijoiden rinnalla.
Viime vuoden 100 km SM-hopean jälkeen tähtäänkin seuraavaan 100 km arvokisaan Suomen väreissä.
Mäkinen Marianne
Olen Marianne Mäkinen, hieman yli 50-vuotias ultrajuoksijatar Tampereelta. Olen todella iloinen, että tällainen ikäneito pääsi mukaan maajoukkueesee:D Kiitos!
Juoksin vuonna 2012 ensimmäisen ultrani, 100 km, Wihan kilometreillä ja siitä se sitten lähti. Näihin kohta kymmeneen ultravuoteeni on mahtunut jos jonkinlaisia ultrakokemuksia - välillä on tullut onnistumisia yli odotusten, välillä mennyt vähän heikommin, mutta on tämä vain niin hieno laji! Puhumattakaan siitä, millaisiin persooniin on tässä lajissa päässyt tutustumaan!
Olen hyvin pitkälle "mutu"-juoksija. Minulla ei ole sen kummemmin ohjelmaa tai valmentajaa(enkä taida edes näyttää juoksijalta :) ja odotankin mielenkiinnolla, mitä tässä joukkueessa saan oppia muilta juoksijoilta ja tulevilta leireiltä.
Tavoitteeni on juosta ultria mahdollisimman monipuolisesti niin kauan kuin kroppa kestää ja tehdä parhaani aina edustaessani Suomea.
Joitain tuloksiani:
Spartathlon 2018
24h - 224,118km (Albi 2019)
100km - 8:59:13h (Masokistin Unelma 2020)
6h - 70,670km (Kaarina rataultra 2021)
Ranta Kari
Rantanen Niko
Olen Niko Rantanen 35-vuotias kestävyysurheilun ystävä Lahdesta. Nuoruudessa tuli harrastettua vakavasti maastohiihtoa ja myöhemmällä iällä erilaisia kamppailulajeja. Kestävyysurheilun ja juoksemisen löysin uudelleen noin 30-vuotiaana kun innostuin kilpailemaan puolisoni houkuttelemana valjakkourheilussa. Canicrossissa (koirajuoksu) ja valjakkohiihdossa (koirahiihto) minulla on useita sm-mitaleita ja canicrossin EM-kilpaluista 5 sija. Voisin kuvailla itseäni hyvin monipuoliseksi juoksijaksi sillä canicrossissa kilpailumatka on 5km maastojuoksua ja sen rinnalla panostan tällä hetkellä tosissani maratonille sekä 100km kilpailuihin. Ensimmäisen virallisen ultrajuoksuni juoksin vuonna 2025 Kaarinassa, matkana oli 100km. Tulevaisuudessa haaveena ovat hyvät tulokset myös 12h ja 24h kilpailuissa. Omien hullutteluharjoitusten perusteella uskon itsevarmasti että minulle luontaisesti paras matka olisi 24h, sillä harjoitusfilosofiani on aina ollut "määrä korvaa laadun", tai "train harder not smarter ". Nämä ns. pitkät matkat kuitenkin saavat odottaa sen verran itseään, että saan 5km juoksukisat alta pois ensin.
Ronkainen Tomi
Tomi Ronkainen asuu ja harjoittelee Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. Tomilla on jalkapallotausta, ja juoksu vei mukanaan kun Tomi alkoi juosta työmatkojaan Abloylle, jossa hän työskentelee karkaisijana. Ensimmäisestä 5km mittaisesta työmatkajuoksusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta.
Ultrajuoksun pariin Tomi siirtyi vuonna 2015, ja jo vuonna 2016 Joensuu Night Runin 12h kisassa hän jäi kirjaimellisesti kivenheiton päähän Janne Klasilan sisäratojen Suomen ennätyksestä. Tomi on juoksijana todella monipuolinen ja hän kisailee mielellään myös lyhemmillä matkoilla aina 10 000 metristä maratoniin. Eikä Tomi poluillakaan ole pekkaa pahempi!
Vuodesta 2017 lähtien Tomi on ollut mukana kaikissa 24h juoksun arvokisoissa.
Vapaa-ajalla Tomin voi löytää oman kodin pihalta rakennushommista tai pallonpeluusta kuuden lapsen kanssa.
Tomin merkittävimpiä kilpailuja ja tuloksia:
maraton 2.36 – SM 4. 2018
100km 7:54:19
12h 141,479km
24h 260,160km (SE)
Nuts Ylläs-Pallas 37km v.2019 3.sija
Trans Gran Canaria 125km v. 2019
Vaarojen maraton 130km v.2018
Sallinen Mikko
Olen vuonna 1982 syntynyt tie -ja ratajuoksuihin keskittynyt ultrajuoksun aktiiviharrastaja Helsingistä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja toimin liiketoiminnan ja teknologian tarkastuksien sekä konsultoinnin ammattilaisena. Ensimmäisen ultrajuoksukilpailun (100 km) juoksin 2019 Salossa, sen jälkeen tie on hiljalleen vienyt todella pitkälle ja samalla on tullut nähtyä maailmaa.
Ultrajuoksussa on hienointa itsensä haastaminen ja upea yhteisö, josta saan myös energiaa kaikkeen tekemiseen. On mahtava juttu, että saan olla ultrajuoksun maajoukkueryhmässä mukana, on ollut kunnia saada edustaa Suomea useissa maailmanmestaruuskilpailuissa.
Erityisen iloinen olen siitä, että sain olla mukana voittamassa Suomelle maailmanmestaruutta miesten 24 tunnin juoksun joukkuekilpailussa Ranskan Albissa lokakuussa 2025. Samalla myös onnistuin omassa pitkäaikaisessa tavoitteessani juosta yli 240 km vuorokaudessa.
Tavoitteeni on jatkaa maajoukkueessa edustamista sekä kansainvälisissä kilpailuissa juoksemista ja omalla panoksellani ylläpitää Suomen mainetta maailman parhaimpiin kuuluvien ultrajuoksumaiden joukossa. Haluan myös juosta kotimaisissa kilpailuissa, sillä on tärkeää, että meillä on vahva kotimainen ultrajuoksukulttuuri, josta voi ponnistaa uusia lahjakkuuksia lajin pariin ja innokas yhteisö.
Mainitsemisen arvoisia saavutuksiani ovat:
24 tunnin juoksu: Miesten joukkuekilpailun maailmanmestari ja MM-yksilökilpailun 37/205 sija omalla ennätystuloksellani 243,543 km MM-kisoissa Albissa Ranskassa lokakuussa 2025
100km: Miesten sarjan Suomen mestari vuosina 2022 ja 2024 ja pronssimitalisti 2023 sekä 2025, oma ennätys on 7:38:01 vuodelta 2025 (Kaarinan rataultra)
6 tunnin juoksu: 84,024 km, M40 SE (2022, Kaarinan rataultra)
12 tunnin juoksu: 144,173 km (2022, Joensuu Night Run)
Media voi ladata ja käyttää seuraavia kuvia, jos Mikko liittyy aiheeseen:
mikko_sallinen_1.jpg
mikko_sallinen_2.jpg
mikko_sallinen_3.jpg
Simpanen Juuso
Olen kolmekymppinen polku- ja ultrajuoksija Helsingistä. Lähes kymmenvuotisen juoksu-urani aikana fokus on ollut polku-ultrilla, mutta tavoitteita on myös maantieultrille. Tarkoituksena tulevina vuosina on yrittää löytää motivaatiota ja aikaa harjoitella myös sileän kisoihin. Isoimpia tähtäimiä tällä hetkellä ovat UTMB ja muut vuoriultrat, mutta myös muun muassa 100km, 24h ja Spartathlon kiinnostaa kovasti.
Tuominen Ville
Olen Kangasalla Tampereen kyljessä asuva elämäntapakestävyysurheilija. Nautin kestävyyslajeista ja olen onnistunut pitämään ne aina jollain tapaa osana elämääni. Juokseminen on lajeista valikoitunut vuosien kuluessa tärkeimmäksi. Nautin juoksemisessa sen selkeydestä ja vapaudesta.
Ultrajuoksun yksi merkittävä käännekohta oli vuonna 2011 Spartathlon, jonka läpäiseminen oli pitkäaikainen haaveeni. Onnistuin läpäisemään tuon kilpailun suhteellisen vähäisellä mutta harkitulla harjoittelulla. Tämä kokemus on syventänyt myös omaa mielenkiintoani valmennustietoa ja fysiologiaa kohtaan. Suhtaudun edelleen uteliaasti uusiin tieteellisiin löytöihin suorituskyvystä ja useasti sovellan niitä omaan harjoitteluuni. Mielelläni autan myös uusia tulijoita lajin pariin.
Ultrajuoksijana päämatkani on 100km maantiellä. Koen, että se tarjoaa erittäin mielenkiintoisen haasteen fyysisen kestävyyden ja henkisen kapasiteetin osalta. Osallistun myös satunnaisesti lyhyemmille ja pidemmille matkoille eri alustoilla.
Media voi ladata ja käyttää seuraavia kuvia, jos Ville liittyy aiheeseen:
ville_tuominen_1.jpg
ville_tuominen_2.jpg
ville_tuominen_3.jpg
Vasari Virva
Olen Virva Vasari, 37-vuotias juoksija Nokialta. Lapsuudessa ja nuoruudessa harrastin useita lajeja, kuten pesäpalloa, kaukalopalloa, jääkiekkoa, telinevoimistelua ja hetken jopa kantritanssia. Aikuisuudessa oman harrastamisen ja lajin painopiste siirtyi kuntosaliharjoitteluun ja sitä myötä myös valmennustyöhön toiminnallisen harjoittelun parissa.
Juoksu tuli elämääni toden teolla vasta 2020-luvun taitteessa, kun pikkulapsiarjen ja koronavuosien vaatimukset ja muuttujat nostivat sen päälajiksi. Harjoittelun mielekkyys, saavutettavuus ja mieltä palauttava vaikutus veivät mukanaan. Juoksureittini on kulkenut puolimaratonien ja maratonien kautta kohti ultramatkoja, ja vuonna 2024 juoksin ensimmäiset ultrakisani.
Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, liikuntalääketieteen maisteri ja opettaja. Työskentelen päätoimisesti ammattikorkeakoulussa opettajana ja sivutoimisesti juoksu- ja fysiikkavalmentajana. Erikoisalaani ovat vammojen ennaltaehkäisy, eri lajien fysiikkaharjoittelu sekä raskaana olevien ja synnyttäneiden urheilijoiden valmennus.Tästä osaamisesta on ollut hyötyä myös omassa harjoittelussani.
Juoksijana vahvuuksiani ovat laaja lajitausta, ehjä ja nousujohteinen harjoitteluhistoria sekä pitkäjänteinen ote harjoitteluun. Ympärilläni on myös sitoutunut tukijoukko, jonka merkitys on valtava. Kehityskohteitani puolestaan ovat mm. nopeus- ja vauhtiominaisuudet. Viihdyn ehkä hieman liiankin hyvin mukavuusalueella eli kivan kevyillä PK-lenkeillä.
Hienoa olla mukana!
Westerlund Maria
Olen Maria Westerlund,
41-vuotias Kirkkonummelta.
Nyt on kulunut tasan 10-vuotta siitä kun aloitin juoksuharrastukseni. Aika pian matkat kuitenkin pitenivät :)
Pitkissä matkoissa minua kiehtoo se tunne kun ylittää itsensä, keho kärsii ja mieli tyhjenee.
Ensimmäinen ultramatkani oli Masokistin Unelma 100km vuonna 2016 ja siitä se sitten lähti. Sen jälkeen tulokset ovat vuosi vuodelta kehittyneet. Luulen ja toivon että tässä on vielä parhaat vuodet edessä.
Olen erittäin kunnianhimoinen ja päättäväinen henkilö. Omistan korkean työmoraalin ja urheilussa varsinkin olen hyvin tavoitteenhakuinen. Fokuksena on parantaa 100km/24h tuloksia sekä Spartathlon aikaa.
Harjoitusmuodot ovat juoksun lisäksi mm. vesijuoksu, pyöräily ja kuntosali. Panostan liikkuvuuteen ja lihaskuntoon. Noudatan valmentajan laatimaa ohjelmaa ja koen että jokainen tehty treeni tuo minua lähemmäksi omia unelmia ja tavoitteita. Näin pyrin ajattelemaan mikäli motivaatio olisi hukassa.
On ilo ja kunnia saada edustaa suomea!
Merkittävimmät tulokseni:
- 100km 9:21 Masokistin Unelma 2022
- Spartathlon 2022
- KARU 12h 128,95km 2023 (SE N40)























